Mamacomama's Red Rose Ria & Ruska-Ahon Kätyri
Kuvissa vasemmalta Ruska-Ahon Kätyri eli Källi ja Mamacomama's Red Rose Ria. Yhteiskuvassa Ria ja Källi.
Pennut ovat syntyneet meillä 14.9.2009 ja ne kasvavat lapsiperheessä maalla. Pentueen molemmat vanhemmat tavattavissa ( tosin Ria palaa kotiinsa pe 6.11. koska pennut ovat jo täyttäneet 7 viikkoa ), isä "Källi" asustaa meillä vakituiseen. Ria on kuopiolaisessa lapsiperheessä sijoituksessa ja on avoin ja sosiaalinen, hyvin miellyttävä narttu.
Källillä on näyttelyistä kaksi sertiä ja se on jättänyt aikaisemmin lupaavia pentuja. Ria on tuontinartun jälkeläinen, eikä se ole esiintynyt näyttelyissä. Pentueen molemmat vanhemmat on terveystarkastettu silmien ja polvien osalta terveiksi.
KAIKKI PENNUT OVAT SAANEET JO UUDET KODIT!
Aina Valpas Brella

Syntyi 14.9.2009 klo 14.13, narttu, musta merkein. Muuttanut omaan kotiinsa 6.11.09.
Brella on islantia ja tarkoittaa "juoni, jekku". Brella syntyi takajalat edellä, ja sillä oli kiire sanoa sanansa emon määrätietoiseen nuolemiseen ja pikajuoksijan tyyli lähteä liikkeelle mönkimään :)
Brella on reipas pentu, ja aivan emonsa Rian kaltainen. Brella on myös emonsa lellikki, tältä pennulta emo on sietänyt paljon enemmän kaikkea :) Brellalla oli onnea, sillä Rian perhe rakastui myös siihen. Brella muutti sijoitusnartukseni Kuopioon ja jatkaa isona ( terveystarkastusten ja näyttelykäyntien jälkeen ) toivottavasti emänsä ja isänsä sukua meillä Aina Valppailla.
Aina Valpas Bolli

Syntyi 14.9.2009 klo 14.46, uros, punainen. Varattu.
Bolli tarkoittaa "iso ja vahva mies". Bollin tärkein ajatus heti synnyttyä oli ruoka, ja sitä herkkua lie riittänyt jo kohdussa. Kaikista paksuin pentu :)
Bolli on vahvaluonteinen, vaikka nyt pentueen kasvaessa se on jäänyt kaikista pienimmäksi. Se taklaa tuulispään tavoin pentuesisaruksensa ja haukahtelee huomatessaan jotain epäilyttävää. Bolli etsiskelee topakkaa ja ymmärtäväistä lemmikkikoirakotia. Luovutus on mahdollista vaikka heti.
Aina Valpas Bryja

Syntyi 14.9.2009 klo 14.49, narttu, musta merkein. Muuttanut omaan kotiinsa 7.11.09.
Bryja ( "Briija" ) on noidan nimi. Synnyttyään heti Bolli-veljen perään Bryja ei pitänyt suurta melua itsestään. Kaikki hyvin ja noituuksia haudotaan hiljaisuudessa?
Bryja on rauhallinen ja lempeä, mutta kuitenkin oman tahdon omaava isompi tyttö, joka oikeastaan valitsi tulevan kotinsa ihan itse nukahtamalla kolmiviikkoisena tulevan emäntänsä käsivarsille luottavaisena. Olemme epäilleet itseämme, sillä aina uuden omistajansa käydessä Bryja hakeutuu uudestaan ja uudestaan emännän syliin, ja kiinnittää eniten huomiota juuri oikeaan henkilöön, mutta se ei liene sattumaa. Tämä pieni "noita" tietää kyllä, kenet pitääkin lumota, jotta pääsee varmasti tekemään jekkuja uuteen kotiin. Tein poikkeuksellisen ratkaisun ja päädyin sijoittamaan myös Bryjan, sillä en voinut näistä kahdesta ollenkaan päättää, kumpi varsinainen sijoituskoira olisi, ja kun huippukoteja ilmaantui kaksi, valinta oli helppo. Bryjakin tietenkin terveystarkastetaan ja käytetään näyttelyissä ja katsastetaan sitten, onko siitä emoksi.
Aina Valpas Brellir

Syntyi 14.9.2009 klo 15.33, uros, punainen. Muuttanut omaan kotiinsa 13.11.09.
Brellir tarkoittaa "kujeilija". Brellir on ilmeisesti se pentu, joka jo Rian masussa veti hirmuista potkujumppaa. Ainakin vaikutti heti synnyttyään vilkkaalta ja määrätietoiselta pojalta :)
Brelliristä tulee Pekka ja se muuttaa Lahteen, suureen kaupunkiin :) Pekka on oiva valinta lapsiperheeseen, ja se on ollut myös meillä lasten suuri suosikki. Se ei ole liian riehakas, mutta tarpeeksi jämäkkä kiinnostumaan lasten melskeestä ja hulinasta. Pekka on kaunis poika, joten toivon uuden omistajan innostuvan myös näyttelyistä. Se kravatti ei kylläkään sunnuntaikävelylle ole pakollinen, vaikka tuskin Pekka siitäkään pahastuisi ;)
Aina Valpas Barmi

Syntyi 14.9.2009 klo 15.47, uros, punainen. Muuttanut omaan kotiinsa tammikuussa 2010.
Barmi tarkoittaa "veli". Barmi syntyi ja oli kuin olisi aina ollut ja pyrkinyt tissille muiden mukana.
Barmi on upea suuri vesseli, jossa on jotain, mikä vetoaa minuun erityisesti. Se on väriltään tumma ( miten ihailinkaan sen isänisän Crazy Cowboy's Trick Or Treatin upeaa syvää väriä ) ja luonteeltaan osallistuvainen ja "kertovainen", alkuaikojen itkuiikasta on kehittynyt oikein mukava pentu.
Saa nähdä, mitä näistä vesseleistä kehkeytyy...
Uusia pentusuunnitelmia kääpiöpinserin osalta meillä on aikaisintaan vuonna 2011.
Puhelimitse 050 361 0574 /Aina Valpas -kennel tai sähköpostilla Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Uuteen kotiin pennut luovutetaan aikaisintaan 7-8-viikkoisina, rekisteröityinä Suomen Kennelliittoon, eläinlääkärin tarkastamina ja runsaan pentupaketin kera (oma peti, kasvattajan kokoama pentukansio, tuttua ruokaa, leluja, valokuvia alkutaipaleelta, uudelle omistajalle vuoden jäsenyys Suomen Kääpiöpinserit ry:ssä ja kasvattajan tuki koko koiran eliniän ajan).
Kuvia ja tarinoita pennuista myös blogissa: ainavalpas.blogspot.com
Tutustu kääpiöpinseriin rotuna Suomen Kääpiöpinserit ry:n sivuilla!
