Paimensukuinen lapinkoira on koira, jonka valitsin silloin, kun lista koiralle toivomistani ominaisuuksista oli niin pitkä ja vaativa, etten uskonut sellaista koiraa koskaan mistään löytäväni.
Paimensukuinen lapinkoira on koira, joka valitsi minut, hurmasi minut ja kietoi perheeni tassunsa ympäri varmuuden vuoksi moneen kertaan. Se ei koskaan anna minun unohtaa sitä listaa, jonka koirarotuja miettiessäni väsäsin. Muistan hämärästi, että kirjoitin listaani ihmisen ystävä, säänkestävä ja väsymätön, ja se totisesti tahtoo päästä ulos kanssani silloinkin, kun räntää sataa vaakasuoraan ja tiet muistuttavat vastajäädytettyä luistinrataa. Toisaalta kirjoitin listaani rauhallinen ja helppohoitoinen, ja se loikoilee rapsuteltavanani katsomassa kanssani jännittävää televisioelokuvaa, ja kun muistelen tahtoneeni älykkään koiran, se yllättää minut lukemalla ajatukseni milloin mistäkin asiasta.
Paimensukuinen lapinkoira on mukana silloin kun kukaan muu ei viitsi. Yöllisellä tarkastuksella navetassa, hevosille heiniä viemässä. Kaikkialla minne menen. Siinä se kulkee, lähellä. Ei se kysy, saanko tulla, se tulee vaan ja tietää, että olemme toisemme valinneet.

Wiima, Ryyni ja Muusa sekä Kiara.
Kennelnimen Aina Valpas sain 23.5.2001 ja ensimmäiset Aina Valpas -mäyräkoirapennut syntyivätkin jo 9.6.2001. Olen käynyt Kasvattajan peruskurssin 6.-7.4.2002 ja allekirjoittanut Kasvattajasitoumuksen.
Koirani eivät ole tittelihirmuja - Källi tosin näyttää vahvistavan säännön olemalla poikkeus - eikä minulla ole suurta hinkua suurille näyttämöille koirieni kanssa ( noh, Källin kanssa käydään, kun on niin nätti poika :) ).
Eniten koirassa arvostan sisäistä ja ulkoista terveyttä: sitä, että koira kestää elämää niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Jalostusvalinnoissa haluan painottaa hyvää luonnetta ja erinomaista terveyttä maalaisjärjen viitoittamalla tiellä.
Elämä lapsiperheessä vaatii hyviä hermoja keneltä tahansa ;) Itkut, naurut, huuto ja mekastus, sekasotku ja epäjärjestelmällisyys kuuluvat ( lähes ) jokaiseen päivään. Kuitenkin, kun lapsille on osoitettu tietyt pelisäännöt eläinten kanssa olemiseen ja eläimet saavat olla halutessaan rauhassa, pienistä pennuista kehittyy luottavaisesti erilaisiin asioihin suhtautuvia aikuisia. Lisäksi elämäämme kuuluvat lehmät, hevoset, ponit, kissat ym. tuovat vivahteita koiralaumamme elämään.
Pennut syntyvät ja kasvavat kanssamme kotona, tottuvat ääniin ja kolinoihin, näkevät jo pienenä erilaisia eläimiä ja erirotuisia koiria ja kissoja - syövät mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa ja pääsevät säiden salliessa säännöllisesti myös ulos.
Koiranpennut luovutetaan aikaisintaan 7-8-viikkoisina, madotettuna, rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina ja hoito-ohjeiden saattelemina. Pentua ei voi varata pelkästään sähköpostilla tai puhelimitse, vaan lopullinen sopimus pennun kaupasta syntyy keskustellen, kun olemme tavanneet kunnolla.
En myy pentujani pihankoristeiksi enkä narunjatkeiksi, vaan ihmisten kaveriksi jokapäiväiseen elämään ja harrastuksiin. Minulta ei voi ostaa "rusettihaita" tai "tokotähteä", vaan Ystävän, jonka kiintymys ja rakkaus on ansaittava.
Tavoitteenani on sijoittaa tulevasta paimensukuispentueesta narttupentu, jos hyvin käy. Jos olet kiinnostunut tarjoamaan hyvän, rakastavan kodin sijoituskoiralle, Ota yhteyttä!

Kääpiöpinserimme Källi. Paimensukuiset lapinkoiramme Ryyni (edessä), Muusa ja Kiara (takana).
